sunnuntai 16. syyskuuta 2012

123. ei näin pahasti edes voi harmittaa?!

No kyllä näköjään voi. Tämän päivän kisat meni 98% loistavasti, kunnes tuli radan viimeinen linja..... Mutta selvennetäänpäs hiukan asioita.

Verryttelin Dania jonkin verran pellolla ja hyppäsin kumpaankin suuntaan useamman hypyn kun menin vain yhden luokan, 80cm arvostelulla AM5, joka oli myös jokilaaksojen ponimestaruusluokka. Dani tuntui tosi kivalta, imi esteille ja lähdin hyvällä fiiliksellä radalle. Lähtöpaikkani oli tosin maailman huonoin nimittäin ensimmäinen, joten en voinut katsoa kenenkään muun rataa ennen omaani. Radalla ei ollut mitään ihmeempiä, muuri ja laine-pysty vesimatolla olivat erikoisimmat esteet, mutta käytännössä radan olisi pitänyt olla aika helppo nakki.

Kun pääsin kentälle, laukkasin Danilla ensin pitkän sivun suunnilleen niin paljon kuin ponista lähtee, jotta se ei ainakaan jäisi pohkeen taakse. Tämä sitten toimikin ja rata meni tosi hyvin hyvässä tempossa aina seitsemännelle esteelle asti. Tälle pystylle oli aika hankala tie, piti ratsastaa käytännössä täyskaarto lyhyeltä sivulta, mutta jos kulmaan ei ratsastanut hyvin ei hevosta saanut mitenkään suoristettua. Viimeinen eli kasieste oli sitten kuuden laukan päässä kaarevalla linjalla kohti vastakkaista pitkää sivua eli tiestä tuli vähän kuin c-kirjaimen muotoinen. Epäselvä selitys? :D

No minä sitten tyhmänä toiseksi viimeisen pystyn jälkeen vedin mutkat kirjaimellisesti suoraksi ja ratsastin melkein ohi/pahki vikaan laine-pystyyn?! En tajua mitä mun pääkopassa mahtoi liikkua, mutta taisi tulla vain kauhea kiire päästä sinne maaliin ja tein aivan totaalisen typerän tien ja toin ponin paikkaan, josta se ei yksinkertaisesti voinut hypätä. Kiellon jälkeen tajusin sitten, että mitä ihmettä tuli tehtyä, ja yritin nollata tilanteen nopeasti ja ratsastaa vain ison tien ja pystystä yli. Silloinkin toin Danin liian pohjaan ja puomi tuli alas, joten tuloksena 8vp.

 Dani kyllä osaa jos kuski ohjaisi oikeaan paikkaan..!

Vaikka meidät on monta kertaa hylätty tänä kesänä paljon isommissa kisoissa ja tulokset on olleet paljon huonompia, tänään minun vain teki mieli hakata itseä jollain puupalikalla päähän. Ihan käsittämätöntä miten saatoin kämmätä niin hyvin alkaneen suorituksen aivan totaalisesti. Ärhh! Olen niiiin vihainen itselleni että en oikein tiedä mitä pitäisi tehdä :D

Kaverini oli ottamassa kuvia, mutta en tiedä vielä milloin saan ne niin julkaisen ne sitten myöhemmin. Äiti "kuvasi" radan, mutta kamerassa oli vain pääty-ympyrä jonka tein ennen radan alkua, joten videointi ei ihan onnistunut :D Eli pahoittelut, ei videota tällä kertaa..

Ei kait se auta kuin ajatella, että kun se onnistuminen myös kisoissa viimeinen tulee niin se tuntuu sitten vielä paljon paremmalta. Omat typerät mokat on vain aina niin julmetun ärsyttäviä, varsinkin viimeisellä esteellä maailman superimman radan jälkeen. Ponikin oli kerrassaan loistava, joten meillä olisi ollut täysi mahdollisuus sijoittua tai ainakin saada puhtaat radat! Mutta vielä mitä. Nyt ketuttaa ja pahasti. ei mulla muuta :| 

7 kommenttia:

  1. älä nyt sirkku, pirra oli tänään aivan järkyttävä että mää luulen, etten uskalla lähtee enää mihinkään kisoihin :D seki, että se toisiks viimesellä esteellä esteen JÄLKEEN löi liinat kiinni ja meinas tiputtaa mut selästä...? mitä? mutta kyllä se voitto tai ees hyvä sijoitus teille tulee, kunhan jaksatte yrittää!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höpö höpö, teillä oli kuitenki vasta toiset kisat! tarviitte vaan lisää rutiinia niin kyllä se siitä :-)
      Nojoo, täsä menny vaan koko kausi kisojen osalta pelkkiä surkeita tuloksia saadesa niin alkaa iteltäki jo innostus loppua.. Mutta eipä se luovuttamine ainakaan auta, ja nyt saatiin omaa mokaa lukuun ottamatta tosi hyvä suoritus niin pittää siihen olla kuitenki tyytyväinen :) ens kerralla sitte maaliin asti ;p

      Poista
  2. voi harmi !!! no kai tuo epäonnistuminen kuuluu tähän lajiin...:( onko seuraavia kisoja jo tiedossa? Ja toivotan onnistumisia ja hyviä kaarteita ja käännöksiä teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jep! :/ se on kyllä tullut huomattua, että epäonnistuminen tosiaan kuuluu ratsastukseen :D En ossaa vielä sanoa seuraavista kisoista, muuten olisi ehkä lähdetty ensi viikonloppuna Kajaaniin, mutta mulla on koeviikko.. Kiitos! :))

      Poista
  3. ÄÄh tuo on niin ärsyttävää, kun itse kämmää vikalle esteelle! Itsellä oli silloin P-SM:issä Lupun kans sama juttu.. Muuten hyvä rata ja hyvä aikakin vielä ,mutta vikalle esteelle kuski ratsastaa pahki estettä?! Jospa sitä oppis joskus ratsastamaankin.. Tuntuu vain, että aina toistaa niitä samoja virheitä.Mutta tseppiä teille jatkoon, kyllä te vielä tuutte näyttämään muille närhen munat! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on! Miks ratsastamisen pittää olla niin vaikiaa? :D
      Kyllä mää uskon et me vielä tullaan onnistumaan, siis myös minä eikä vaan poni :D nyt oli jo ainakin lupaava alku ;D

      Poista
  4. ÄÄh tuo on niin ärsyttävää, kun itse kämmää vikalle esteelle! Itsellä oli silloin P-SM:issä Lupun kans sama juttu.. Muuten hyvä rata ja hyvä aikakin vielä ,mutta vikalle esteelle kuski ratsastaa pahki estettä?! Jospa sitä oppis joskus ratsastamaankin.. Tuntuu vain, että aina toistaa niitä samoja virheitä.Mutta tseppiä teille jatkoon, kyllä te vielä tuutte näyttämään muille närhen munat! ;)

    VastaaPoista