keskiviikko 1. toukokuuta 2013

169.

Blogi jää tauolle määrittelemättömäksi ajaksi.

Turha mun on yrittää enää uskotella itselleni, että kyllä tää vielä tästä. Kohta se innostus palaa ja haluan taas kirjottaa. Mutta ei. Kohta kuukauden päivät olen pitänyt taukoa blogista ja päivä päivältä postaaminen on tuntunut entistä vieraammalta. Niinpä blogi jää nyt tauolle. En tiedä tarkoittaako se lopetusta, mutta ainakaan toistaiseksi en poista blogia.

Kiitos kaikille, jotka jaksoitte seurata meidän tarinaa. Toivottavasti tämä tarina ei lopu koskaan. Ehkä, ehkä se vielä jokin päivä jatkuu myös tässä blogissa...



sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

168. "Oon unohtanut että se osaa kieltää!"

Otsikosta voikin jo varmaan päätellä jotain tämän päivän fiiliksistä - ei mennyt ihan niin kuin elokuvissa :D (postaus kirjoitettu myöhään launtaina ja meni nähtävästi seuraavan vuorokauden puolelle)

Eilen ja tänään olin siis Danin kanssa taas kaksi päiväisissä Peltokosken Villen valmennuksissa. Kuten edellisessä postauksessa jo mainitsin, perjantaina Dani oli ihan super koko valkan! Tietenkään kukaan ei silloin ollut kuvaamassa, kun kaikki sujuu, mutta eipä se estä kirjoittamasta valmennuksen kulusta.

Aloitimme valkan neljällä kavaletilla, jotka olivat maneesissa lyhyen sivun suuntaisesti. Kavaletit tultiin ns nelikaarisena, ja päällä vaihtui siis aina suunta ja laukka. Dani liikkui hyvin eteenpäin, välillä jopa liikaakin, mutta ei silti alkanut käydä ylikierroksilla, joten se oli juuri kiva! Seuravaaksi kavalettien väliin lisättiin kaksi volttia, joilla oli kaarevalla linjalla okseri ja pysty sekä toisella voltilla puomi-pysty-puomi. Kerran mokasin lähestymisen okserille ihan totaalisesti ja mentiin vahingossa pystystä ohi, mutta muuten tämäkin sujui.
 Kavalettien jälkeen tulimme molemmilla pitkillä sivuilla olevia linjoja. Toisella sivulla oli pysty- viisi laukkaa- okseri ja toisella okseri-okseri sarja- kolme laukkaa - pysty-pysty sarja. Aluksi Dani oli turhan hidas jalalle sarjojen välissä ja ei meinattu venyä kolmeen laukkaan, mutta diesel poni vain kiihtyy hieman hitaasti, joten loppujen lopuksi välissä ei ollut mitään ongelmaa.
 Lopuksi yhdistettiin kavaletti-voltti -harjoitus sekä linjat. Dani eteni hyvin, paikat osui kohdalleen ja minkään asteista epäröintiä ei ollut havaittavissa! Tietysti aina löytyy vaikka millä mitalla korjattavaa, mutta tyytyväinen olin ja hyvällä mielellä lähdin tallille.


Sitten tähän päivään. Sain hieman ennen tallille lähtöä soiton, että Dani oli nostanut hampaillaan tarhan portista lankun ja lähtenyt pihalle häntä pitkänä viilettämään... No oltiin se kiinni saatu ja vieläpä kaikki raajat tallella, joten sisällä se sitten talliin mennessäni kyyhötti hyvin syyttömän näköisenä..

Kuvitelmissaan Dani on näyttänyt tältä, mutta totuus on...

...tämä...

...tai sitten tämä..

Mutta niin siihen valmennukseen. ÄÄH ei tekisi mieli kirjoittaa koko juttua kun tein vain ihan tomppeleita virheitä koko ajan ja sitten ärsytti !
Ensimmäiseksi menimme kahta kavalettia tiellä jota en osaa järkevästi sanoin selittää, joten se jääköön salaisuudeksi. :D Kuitenkin kavaletin jälkeen piti jatkaa vastalaukassa ja vaihtaa laukka vasta kaarteen jälkeen. Tämä sujui vielä ihan mukavasti ja Dani tuntui olevan hyvin avuilla. Myös ensimmäiset pienet hypyt (missään vaiheessa esteet eivät kyllä olleet isoja, varmaan max 80-90cm) menivät rutiinilla hyppiessä.
 Muutamien hyppyjen jälkeen tultiin sitten hieman pidempi tehtävä, joka aloitettiin lähellä ovipäätyä olevasta okserista. Toin Danin alitempossa sisälle ja kieltohan siitä seurasi ja tätä myöten mentiinkin sen jälkeen alamäkeä kunnolla.. Dani kielsi okserille useamman kerran ja jokaisella esteellä minun piti varmistella, että se ei yhtäkkiä tökkää. Dani on juuri sellainen poni, että jos se kerran pääse siitä mistä aita on matalin, tai siis tässä tapauksesta siitä mistä sitä aitaa ei ole, niin se takuulla kokeilee samaa uudestaan.
 Ja ei, ponia en aio syyttää, koska minähän ne virheet teen.. Mutta täytyy sanoa, että otti päästä, koska en edes voi muistaa milloin Dani olisi viimeksi kieltänyt! On niitä muutamia tullut tässä talven aikana, mutta vain ihan yksittäisiä huonoista lähestymisistä johtuvia. Tuli siinä todettua, että enpä muistanut tämän ponin osaavan edes kieltää!


Tuli valmennuksessa pari hyvääkin pätkää, varsinkin lävistäjällä ollut kolmen askeleen pysty-pysty sarja, johon piti edetä kunnolla että venyi, tuntui (siinäkin vasta alun möhlimisten jälkeen) erittäin hyvältä. Eniten valmennuksesta jäi kuitenkin harmittamaan viimeinen rata. Esteet olivat pieniä ja eivät muutenkaan mitenkään ihmeempiä, ja rata sujuikin aikalailla nappiin aina viimeiselle sarjalle saakka. Muut esteet oli hypätty jo aiemmin valmennuksen aikana, joten kolmois-sarja oli "uusi" Danille, joten tiesin kyllä stoppaamisen riskin. Sarjan kaksi ensimmäistä osaa ylittyi, mutta kolmannella poni vetäisi aivan puun takaa esteestä ohi. Kyllä ärsytti, kun hyvin sujunat rata päättyi kieltoon! No ei muuta kuin uutta yritystä kehiin ja useamman kerran jouduinkin sarjan hyppäämään, ennen kuin homma toimi kunnolla.

Äiti videoi valmennusta, mutta en jaksa nyt millään alkaa tekemään niistä mitään koostetta. Pätkät ovat lisäksi kaukaa surkean zoomin takia, joten saa nähdä saako niistä ylipäätänsä sen vertaa selvää, että viitsin niitä tänne milloinkaan laittaa.

Summa summarum: valmennuspäivistä jäi kuitenkin loppupeleissä ihan positiivinen olo, koska kieltelyä lukuun ottamatta Dani oli mukavan energinen ja kiva ratsastaa molempina päivinä. Tehtävät valkoissa olivat myös todella kehittäviä ja monipuolisia. Ei se auta jäädä surkuttelemaan paria kieltäytymistä vaan jatkaa treenausta samalla innolla ja teholla kuin ennenkin!

  "WAT, taas näitä esteitä!?! Koittakaa nyt ymmärtää et mulla jäi iltapäiväheinistä kolme kortta syömättä, joten tää hyppääminen ei kyl just nyt kiinnosta."

Huomenna pitäisi herätä aamutallille, voitte vain arvata kuinka innokkaana sinne vapaapäivänä nousen.. Katsotaan, josko kuvailisin aamusta alkaen päivän kulkua, niin voisin sitten toteuttaa vaikka päiväni kuvina-postauksen. :)

lauantai 13. huhtikuuta 2013

167. simply the best, better than all the rest

Olen aloittanut tämän postauksen jo varmaan kymmenellä eri otsikolla ja viidellätoista erilaisella tavalla, mutta en saa oikein millään mitään järkevää ajatusta tekstikenttään aikaiseksi. Niinpä kerrottakoon lyhyesti ja ytimekkäästi, että oon just nyt ihan hirmuisen onnellinen, kun mulla sellainen poni kuin Dani ♥ En tiedä johtuuko tämä superfiilis nappiin menneestä estevalmennuksesta, matikan ysistä vai siitä, että olin tennareilla koulussa, mutta anyway just nyt kaikki tuntuu sujuvan niin tajuttoman hyvin!
 
 
 
 

Huomenna toivottavasti videota valmennuksesta. Nyt lähden tapamaan nukkumattia ja uneksimaan tuosta ihanasta poniotuksesta. Ei muuta tällä erää.

lauantai 6. huhtikuuta 2013

166. Paluu pääsiäiseen (kuvia!)

Varoitan jo etukäteen mahdollisesti sekavasta ja pitkästä postauksesta, mutta pistetään se tämän yöllisen ajankohdan piikkiin...kuvien lisäksi loppupuolelta löytyy muuten myös video.

Olenpas ollut luvattoman saamaton blogin suhteen, ja samaan lauseeseen voisin sanoa, että niin kyllä koulunkin suhteen... Ensi viikolla alkaa koeviikko ja ainakaan toistaiseksi en ole huomannut itsessäni tässä edellisen viiden viikon aikana oppimisen merkkejä. Apuaa, tässä jaksossa on hankalia aineita.

Menipäs asiasta kukkaruukkuun, joten palataan aiheeseen. Edelliset postaukset ovat tainneet olla jotain täyttä sekasotkua, niin yritän nyt kertoa vähän oleellisempia juttuja. Pääsiäsloman siskoni oli tosiaan kotona käymässä ja joka päivä oli kamera tallilla mukana, kivaa :) Muutenkin pieni paussi lukiosta tuli kyllä tarpeeseen ja ihana oli viettää aikaa tärkeiden ihmisten kanssa!

Tiistaina oli aika palata ankeaan arkeen, mutta onneksi Hanna tuli jo seuraavana iltana käymään ja on vielä koko viikonlopun kotipuolessa. Myöskin Dani on ollut todella mukava ratsastaa viime aikoina - oikeastaan se vain paranee päivä päivältä. Nyt olen kuitenkin joutunut pitämään ponilla kaksi vapaapäivää, kun se oli torstaina tarhassa onnistunut pudottamaan toisen takakenkänsä, eikä kengittäjä ole toistaiseksi ehtinyt laittamaan uutta. Kengän tiputtamisen lisäksi krokotiilit ovat olleet jälleen Danin kimpussa ja sillä on aivan ruununrajassa (myöskin takasessa) ihan mojovan kokoinen vekki :/ Pitää yrittää olla mahdollisimman huolellinen, että ei pääsisi imppari iskemään.. Välillä meinaa jo ymmärrys loppua, kun tuntuu, että poni ei ole tervettä päivää nähnytkään..! Okei, onneksi tämä oli pelkkää liioittelua.

Mutta nyt niihin kuviin, joita tosiaan edelliseltä viikonlopulta tuli runsain mitoin. Eikä tässä ole lähellekään kaikki! Kuvauksesta kiitos kuuluu Sinille :) Koitan samalla myös hieman kertoa ratsastuksista, mitä enää niistä muistan.

Kuvia perjantailta (29.3).


 Laukanvaihto Danin tyylillä :D


Jalatkin melkein siellä missä pitäisi..



Kentän pohja oli tuolloin aika kivassa kunnossa (nyt en ole kyllä tilannetta käynyt katsomassa), mutta treeni oli pääosin ravipainoitteista, kun laukassa huomasi, että poni ei voi parastaan siinä antaa. Ratsastus oli myös toinen kerta uudella satulalla, joten mikäs siinä oli istuessa. :) Kauhean monimutkaisia juttuja en tainnut kentällä tehdä, mutta Dani oli kyllä mukavan rento ja miellyttävä ratsastaa.

Kuvia launtailta (30.3).


Dani näkee puomin..

..."jiihaa"!


Olipas vähän yksitoikkoisia kuvia. Dani ei seuraavana päivänä ollut ihan niin hyvä kuin edellisenä, mutta aika kiva kumminkin. Kuten parista kuvasta näkee, menin neljää puomia neliapilatehtävänä. Pohja oli hieman raskas, joten pysyimme myös tuolloin pääasiassa ravissa. Loppua kohden Dani parani huomattavasti ja loppuraveissa oli todella hyvän oloinen.

Sunnuntaina pidin Sinille Danilla tunnin. Sisko kehui, että Dani on muuttunut kovasti ja nimenomaan positiiviseen suuntaan - se liikkuu paljon tahdikkaammin ja pyöreämmin, kuin esimerkiksi vielä viime kesänä saati vuosi sitten.

Vähän piti päästä ratsukko tuulettumaan pellolle tiukan kurini alta ;)

Maanantaina päätin kokeilla Danin kanssa ratsastusta kaulanarulla. Aiemmin olen joskus hömpötellyt sen kanssa vain päitset päässä, ja silloin Dani toimi ihan normaalisti. Kaulanarulla en ole kuitenkaan koskaan ennen mennyt, joten en tiennyt yhtään miten poni siihen suhtautuu. Kokemus oli varsin hyvä - Dani kuunteli istuntaa erinomaisesti eikä minkäänlaisia ongelmia ilmennyt!

Ennen kuin vaihdoin suitset naruun kävin alkuverrytelemässä maneesissa, jossa koitin työstää Dania enemmän myös laukassa, kun edellisinä päivinä se oli jäänyt vähäiseksi. Laukka pyöri todella hyvin, mutta en saanut sitä täysin ratsastettua läpi.

Kuvia maanantailta (1.4).





Lopuksi päästimme Danin hölkkäilemään hieman itsekseen, siitä tulee myöhemmin lisää kuvia.

 Se on niiiiin söpö pikkuinen, että varmaan halkean jos katson liikaa tätä kuvaa! :D

Tässä vielä pieni video maanantaina kuvatuista pätkistä.


Tiistaina olikin parin viikon tauon jälkeen Anskun estevalmennuksen vuoro. Aluksi itsellä oli hakemista vähän kaikessa, mutta poni hoito hommat hienosti ja lopuksi hypätyt noin 80-90 senttiset radat menivät hyvin tasaisesti!

Keskiviikkona ratsastin itsekseni maneesissa koulutreeniin. Hyvä putki jatkui, ja varsinkin Danin laukka tuntui aivan älyttömän hyvälle. Tyytyväisempi en olisi ratsastuksen jälkeen voinut olla :)

Loppuviikosta kerroinkin jo postauksen alussa, joten en palaa siihen sen kummemin. Toivottavasti huomenna pääsen takaisin selkään!

maanantai 1. huhtikuuta 2013

165. Satulajuttuja (+ haaste)

Viime päivät ovat menneet tiiviisti talleillessa ja kuviakin on räpsitty suunnilleen koko talven edestä! Niitä on itse asiassa niin paljon, että taidan tehdä vielä oman kuvapostauksen pääsiäisen otoksista.

Kuluneella viikolla olen ottanut Danin kanssa aika rennosti, enimmäkseen olen ratsastanut pellolla ja kentällä, kun ilmat ovat olleet niin loistavat. Keskiviikkona oli kumminkin erityinen päivä, kun tallille tuli satula-auto. Jostain syystä en ole maininnut blogissa mitään satulapulmista, vaikka se on ollut monta kertaa mielessä, mutta Danin koulusatula on tosiaan alkanut valua sillä eteen. Halusin myös, että satulaseppä tarkistaa estesatulan sopivuuden.
 Estesatulan kanssa ei ole ollut mitään varsinaisia ongelmia, ja myös sepän mukaan satula istuu vielä ihan hyvin selkään. Keskellä satulaa on kuitenkin ns. kuollut paikka, jossa toppaukset eivät ole aivan tarpeeksi hyvin hevosta vasten, joten sain ohjeeksi käyttää ohutta romaania satulan alla. Myös toppaamista mietittiin, mutta kuitenkaan se ei olisi välttämättä korjannut ongelmaa, vaan jopa huonontanut satulan sopivuutta.


Yllä olevassa kuvassa näkyy sitten se juttu mikä on pari päivää kihelmöinyt mielen päällä - uusi, ihana ja tavattoman täydellinen Kiefferin koulusatula. Jutussa on kuitenkin pari mutkaa, muun muassa se että satulat eivät tahdo olla ilmaisia...ei siis ole tämäkään kappale. Satula on nyt meillä kumminkin testissä ja ainakin toistaiseksi se on ollut kaikin tavoin ihan mahtava. Vanha koulupenkki lähti eilen sovitukseen ja saadaan siis toivottavasti myytyä pois, niin jos saisin sitten hankittua tämän ihanuuden omaksi asti. Ja kuvissa ei tosiaan ole jalustimia, kun uuteen satulaan ei niitä saa laittaa.


Sain kivan haasteen Essiltä, jonka päätin tehdä nyt tähän loppuun. Kiitos haasteesta :)

Ohjeet:
Tämän pienen haasteen tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 faktaa itsestään 2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen 3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille 4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa 5. Sinun pitää kertoa, kenet olet haastanut 6. Ei takaisin haastamista
Kaikki halukkaat voivat tehdä haasteen :)

11 faktaa itsestäni

1. Minulla on matkaa täysi-ikäisyyteen enää alle vuosi, hui. Ja sehän tarkoittaa sitä, että menen tänä vuonna autokouluun! En kyllä tunne oloani niin "vanhaksi" :D!

2. En vieläkään tiedä kumpaan lajiin haluan enemmän panostaa, kouluun vai esteisiin. Dani menee molempia hyvin ja tykkään itsekin sekä hypätä että ratsastaa sileällä. Sinänsä sillä ei taida olla niin suurta merkitystä, tiedänkö kumpi on minun oikea lajini, mutta välillä valmennuksien kanssa on hankalaa, kun haluaisin myös kouluvalmennuksiin, mutta kaikkeen ei ole rahaa. Niinpä olen nyt lähinnä käynyt estevalkoissa, mutta haaveena on panostaa enemmän myös koulupuolella treenailuun ja kisailuun. :)

3. Lempielokuviani ovat Disneyn animaatioelokuvat ja muutkin varmaan enempi lapsille tarkoitetut leffat :D En tykkää ollenkaan katsoa mitään kauhua, vaan mieluummin valitsen komediaa tmv.

4. Koska näitä faktoja on tosi vaikea keksiä niin kerrottakoon nyt vaikka, että joskus pienenä sain sellaisen suuren pehmonallen, jonka nimesin Helskuukkeliksi. Jostain syystä tämä nimi huvittaa aina muita..:D

5. Meillä on Danin ja Mikin lisäksi ollut lemmikkinä aiemmin kissa, Chili.

6. En tiedä yhtään missä aion jatkaa opiskelua lukion jälkeen, ja se stressaa aina välillä. Lukiossa on yleensä mukavaa ja viihdyn siellä, mutta välillä tekisi mieli siirtyä koko päiväiseksi heppatytöksi.:p

7. Koulusta puheen ollen lempiaineitani ovat äidinkieli ja psykologia jaja historiakin on kivaa. Yleensäkin aineet missä saa kirjoitella sujuu parhaiten ja niistä myös tykkään. Haluaisin myös oppia monia kieliä, mutta toistaiseksi kielipääni ei ole kokenut mitään kehittymisen merkkejä - ja se on surkea :D Myöskään matikka ei oikein pahemmin kiinnosta, ja siirryinkin pitkästä lyhyeen tämän jakson alussa.

8. Rrrrakastan poneja, mutta unelmissani ratsastan valtavalla kouluhevosella...

9. Fantasiakirjat on ihania! Tykkään muutenkin lukea tosi paljon kaikkia mahdollisia romaaneja, mutta siihen ei ole vaan hirveästi aikaa.

10. Olen aikonut jo varmaan puoli vuotta värjätä hiukseni, mutta en ole vieläkään tehnyt sitä, kun aina mietin että alkaa kaduttaa/hiuksien kunto menee huonoksi. Joten saa nähdä tuleeko niihin koskaan uutta väriä.

11. Haluaisin tällä hetkellä ihan hirveästi päästä kisoihin! Ja oikestaan enemmin koulukisoihin, mutta kahdet alue-esteet ovat tähtäimessä tulevassa kuussa niin saa nähdä...


11 kysymykseen vastaus

1. Mikä on unelma ammattisi?
Tietäisinkin! Toimittaja ja ratsastusvalmentaja tulevat kyllä ensimmäisenä mieleen.

2. Minne haluaisit matkustaa kaikista eniten?
En osaa millään sanoa vain yhtä, kun haluaisin nähdä koko maailman.. :p Mutta jos mihin tahansa pääsisi niin enköhän lähtisi ensimmäisenä Aasiaan tai Australiaan.

3. Mitä toivot tulevaisuudelta?
Sitä, että pääsisin opiskelemaan ammattiin josta pidän, ja voisin myös jatkaa ratsastamista ainakin harrastusmielessä.

4. Mistä haaveilet eniten?
En oikeastaan tiedä. Ehkä siitä, että kesällä pääsisi taas heppojen kanssa mökille. :)

5. Onko sinulla paljon kavereita vai jonkin verran(2-10) hyviä ystäviä?
Kavereita on kyllä aika paljon, mutta enimmäkseen vietän aikaa hyvien ystävien kanssa, eli kumpiakin löytyy :D tajusinkohan nyt ihan oikein kysymystä :D

6. Bloggaamisen parhaat puolet mielestäsi?
Saa kirjoittaa mieleenpainuvat (ja ne vähemmänkin tärkeät) tapahtumat ylös ja jakaa toisille harrastajille. Vanhoja postauksia on kiva lukea ja kirjoittaminen on mukavaa! Tykkään myös värkätä ulkoasun kanssa kaikenlaista.
7. Mitä odotat tältä kesältä?
Lämpimiä päiviä, jolloin saa nukkua pitkään, pyöräillä tallille vilvoittavan tuulen pyyhkiessä kasvoja ja ratsastaa pellolla ilman satulaa auringon paisteessa.. :) Toivottavasti näen myös paljon kavereita ja pääsen Danin kanssa kilpailemaan sopivasti!

8. Oletko satuttanut itseäsi pahasti ja joutunut sairaalaan? Jos olet, miksi?
En ole (koputtaa puuta)..

9. Missä olet 5-vuoden päästä?
Luultavasti opiskelemassa. Mitään tarkempia suunnitelmia ei kyllä todellakaan ole.

10. Lukio vai amis?
Lukio, vaikka tuskin niissä amiksissakaan on suurempaa vikaa.

11. Elämäsi onnellisin hetki?
Yhtä on tosi hankala sanoa, mutta ainakin se on yksi onnellisimmista, kun sain Danin. :)


Nyt olen lähdössä tallille, joten enempää en ehdi postailla. Mutta kuvia on siis tulossa lisää, kunhan vain joutaisin muokkaamaan ne kaikki!

p.s. Lukijoiden aktiivisuus on ollut viime aikoina aika vähäistä, tykkää -napit ovat yhä tuossa olemassa ja kommentoidakin saa mitä vaan mieleen tulee.. :)