57. pari ajatusta kilpailemisesta

Tänään on varsin jännittävä päivä: minun ja Danin ensimmäiset yhteiset estekisat! Tosin kilpailut ovat kyllä aika pienet seurakisat, joten koitan ottaa ne lähinnä harjoituksen kannalta.. Mutta ajattelin joka tapauksessa tulla kirjoittamaan hieman mietteitäni yleensäkin kilpailemisesta.

Dani on todella taitava poni, joka on menestynyt hyvin aluetason kisoissa. Se aiheuttaa vähän paineita pärjätä, koska useimmat luultavasti olettavat, että Dani on helppo poni ja sen kanssa mennään mikä vain rata "tuosta noin". Minulle kilpaileminen ei ole kuitenkaan ratsastuksen pääasia ja kisoissa haluankin olla mieluummin rennolla ja kivalla fiiliksellä, kuin hampaat irveessä ajatella, että on pakko voittaa. Itse harvemmin stressaan kisoja hirveästi, vaikka totta kai ne aina vähän jännittävät.

Onko kilpaileminen sitä paitsi hurjan tärkeä asia ratsastuksessa? Varmasti ainakin joillekin on. Muistan itse vuoden 2010, jolloin aloitin kisaamaan Lilithillä. Silloin minulla ei ollut mitään paineita tai sen kummempia tavoitteita: kisoissa oli aina kivaa ja niistä jäi hyvä mieli. Aloin kuitenkin pärjätä aina paremmin ja esteet kasvoivat. Sain jonkinlaisen kisakärpäsen pureman ja Armin kanssa tavoitteita olikin jo enemmän. Nyt Danin kanssa tavoittelen aluekisoja, mutta siitä huolimatta toivoisin, että osaisin edelleen rentoutua harratukseni parissa.

Eräs entinen tallikaverini sanoi kerran, että häntä ei kiinnosta yhtään hoitaa hevosiaan, hän haluaa vain kilpailla ja ratsastaa niillä. Omiin korviini tämä kuulostaa minusta aivan kummalliselta ja melkein kamalalta, mutta toki jollekin ratsastus voi olla esim. ammatti ja silloin menestymisen paineet kasvavat. Ja jos hevoset hoidetaan asiallisesti, vaikka niitä ei sen kummemin rapsuteltaisi, niin mielipide (vai miksi sitä pitäisi kutsua?) on ihan OK. Minäkin nautin kisoista ja niissä pärjäämisestä, mutta haluaisin silti aina, että hevoset olisivat myös niitä rakkaita lemmikkejä eivätkä mitään kisakoneita.

 seuran ponimestari

Teksti on vain minun mielipiteeni, enkä halua millään tavalla loukata ihmisiä, joille hevostelussa tärkeintä on menestyminen ja kisat. Itse en vain sellaista allekirjoita: pärjääminen kilpailuissa on kivaa, mutta Dani on minulle ystävä ja perheenjäsen nyt ja aina :) Välillä huomaan itsekin stressaavani ratsastamisesta, kun pitäisi olla parempi ja ratsastaa paremmin ja pärjätä paremmin.. Mutta onneksi minulla on hyviä ystäviä, erityisesti Hanna, joka osaa ottaa asiat harrastuksen rennosti ja kivasti, eikä turhan päiten pingot.

Kirjoitin tämän todella nopeasti, enkä tiedä jaksaako ketään kiinnostaa mutta ainakin sain omia ajatuksiani jonnekin lykätä :D
Kohta on lähtö tallille ja pieni jännitys tuntuu mahassa.. No koitan joka tapauksessa nauttia kisafiiliksestä! :D