Pää lyö niin kertakaikkisen tyhjää, etten saa mitään järkevää tai vähemmän järkevää kirjoitettua otsikkokenttään..
Olen lähdössä viikonlopuksi reissuun, joten Danilla on pieni loma tiedossa ja minäkään en ole siis postailemassa. Viime päivinä Dani on ollut superkiva ratsastaa, harmittaa kun en tällä viikolla pääse mihinkään valmennuksiin kun olen poissa. Ensi viikon launtaina onkin sitten jo koulukisat, mikäli saamme tarpeeksi osallistujia kasaan..!
© Flickr.com, by Visit Finland
Tiistaina pääsin kokeesta jo yhdeltä, ja kun koeviikko mukavasti päättyi, niin ei ollut läksyjä, joten koko illan sai sitten viettää vapaalla. Minä käytin ajan tietysti missä muuallakaan kuin tallilla. Tallilta lähtiessä näin ehkä maailman kirkkaimmat revontulet!
Danilla en ollut edellisellä viikolla hypännyt, joten rakensimme Hannan kanssa tehtäväradan maneesiin, joka sisälsi pitkän kaarevan jumppasarjan innariväleillä (oli hankalaa!), yksittäisiä laukkapuomeja, pystyn kaarevan jumppiksen jälkeen linjalla sekä lävistäjällä olevan jumppasarjan. En ehdi nyt piirtää tehtävästä kuvaa...
Dani oli innoissaan hyppäämisestä ja meni alkusähläyksiä lukuun ottamatta oikein hyvin! Jumppiksilla esteet olivat ihan pieniä kavaletteja ja pystyäkään ei isoksi nostettu. En nykyään hyppää enää missään muualla kuin valmennuksissa isommat esteet. Nuorempana tuli enemmän hypättyä päineen, mutta nyt en edes mielelläni hyppää ilman valmentajaa. Jotenkin tuntuu, että hyppäämisestä ei tahdo saada paljon mitään irti, jos vain yksin hyppää. Ei huomaa ollenkaan omia virheitä ja koko homma onkin sitten vähän yhtä tyhjän kanssa. Jumppiksia on kumminkin kivaa ja hyödyllistä mennä välillä, koska ne kehittävät sekä ratsastajaa että hevosta hyvin (vaikka tietysti olisi silloinkin valmentajasta hyötyä).
kesän alkupuolta
Eilen ratsastus meni tosi myöhään, kun maneesissa oli useampi irtohypyttämässä hevosia, mutta lopulta pääsin sitten valloittamaan maneesin kokonaan vain minulle ja Danille. Ponissa oli pöllöilyenergiaa vähän liikaakin, mutta kun sen sai ohjattua oikeaan paikkaan, hommat sujui lopulta ihan hyvin. Varsinkin keskiravipätkiä tuli pari oikeasti tosi mageeta! Ainut vaan, etten pystynyt ollenkaan istumaan ravissa, kun Dani lähti kunnolla pidentämään.
Postauksesta tuli kyllä nyt ihan yksipuolinen, mutta nyt minun täytyy lähteä kauppaan ostamaan viikonloppua varten vähän muonaa, joten palaillaan ensi viikolla!
Toivottavasti Dani viikonlopun aikana löytää sisäisen kouluhevosensa vireille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti